Olen pieni kääpiöpinseri, Jeppe -poika. Synnyin huhtikuussa (2009) Närpiössä. Muutin juhannuksena Turkuun Frimanin perheeseen. Aluksi suurin tehtäväni oli ainoastaan purra kaikkea ja kaikkialla.

Kesän loputtua palasin maalta kaupunkiin. Kaikki oli pelottavaa ja outoa. Ihmisiä on aivan joka paikka täynnä. En meinannut uskaltaa lähteä kotipihalta pois. Minut kuitenkin vedettiin väkisin matkaan. Kuljeskelin pitkin pusikoita peläten ja täristen kuin haavan lehti.

Sitten alkoi vielä pentukoulu. Siellä pitäisi osata temppua jos toista. Onneksi kaikesta yrittämisestä palkitaan namupalalla. Siellä käsketään mennä maahan makaamaan. Minä en ole tottunut olemaan paikallani muuten kuin nukkuessa. Hypin ja pompin, mutta maahan en mene. Kerran oli kokeilemassa agilityä. Se oli hauskaa. Ei tarvinnut kuin mennä tunnelin läpi, niin taas tippui namupala suuhun.

Minulla on kaverina Mimmi – koira. Mimmi on jo yli 12 vuotta vanha. Mimmistä ei kyllä saa leikkiseuraa. Se haluaa vain nukkua ja syödä. Autoonkin se menee heti makaamaan kun takaluukku aukeaa. Jos vaikka lähdettäisiin maille. Minä en nauti autolla matkustamisesta. Tulee paha olo. Toivottavasti se menee ohi pian.

Olen kovin kiinnostunut kaikesta. Ei sellaista asiaa ole, etten halua olla ensimmäisenä paikalla. Siitä minua kyllä torutaan aina välillä. No en voi sille mitään, että muut ovat niin hitaita.

Odotan innolla tulevaa talvea. Minulle pitää laittaa takki päälle ja pipo päähän etten paleltuisi. Olen varmaan aika naurettavan näköinen. No mitä ulkonäöstä, jos lumessa telmiminen on mukavaa.

Tässä oli vähän mietteitäni ensimmäisen viiden kuukauden elämäni ajaltani.

Jeppe