Haastatelu
Wärjäämön
johtajasta
1. Mitä
sinä odotat Wärjäämön
opiskelijoilta 3 vuodessa? Odotan, että kolmen vuoden
päästä kaikki opiskelijat ovat saaneet erittäin
paljon uusia kokemuksia, taitoja ja tietoja erilaisista asiosta.Toivon
myös ,että Wärjäämö jakso ollut heille
antoisa ja hyvä kokemus. Toivon saavani kaikista opiskelijoista
erittäin hyviä ystäviä itselleni ja toisilleen.
Haaveilen, että jokaiselle löytyisi kolmen vuoden kuluttua
joku taidealan työpaikka, jossa voisi käyttää
Wärjäämöllä hankkimiaan tietoja ja taitoja.
2. Millä
tai miten olet itse koulutautunut tähän
haastavaan tehtävään tehtävään?

Olen
koulutukselta artenomi ,Ammattiopettaja ja kuvataiteen perusopetuksen
ohjaaja. Työkokemusta minulla on opettajana toimimisesta
kymmenisen vuotta. Olen ollut mukana erilaisissa taidealan
toiminnoinnoissa (kuvataide, teatteri, musiikki) useiden vuosien ajan.
Edellisessä työpaikassani, Yhdessä selviytymisen tuki
ry:ssä, toimin johtavana ohjaajana, jolloin esimies hommat tulivat
tutuksi. Olen luonteeltani iloinen ja pidän
työskentelystä ihmisten kanssa. Täällä
Wäjäämöllä olevat ihmiset ovat huippu
joukko, joiden kassa on erittäin ihanaa työskellä.
Minusta
erilaisuus on rikkaus, jota on vaalitava
3. Mikä
sinusta sinusta tulee isona vai oletko
mielestäsi nyt opiskelusi opiskellut vai aiotko
vielä kehittää joitakin piileviä
kykyjäsi? Minusta voi sanoa, että olen ikuinen
opiskelija.
Opikelen tällä hetkellä Kuopion muotoiluakatemiassa
AMK-tutkintoa, saan sen valmiina (toivottavasti)
keväällä 2007. Seuraavaksi haluaisin suorittaa
JET-tutkinnon. Lisäksi luen erittäin paljon ja osallistun
erilaisille lyhyt kursseille kansalaisopistoissa ja muissa
vapaansivistystyön laitoksissa. Ensi viikolla aloitan kurssin,
jossa harjoitellaan puheviestintää ja
esiintymisjännityksen hallintaan.(jännitän julkisia
esiintymisiä tosi paljon).
4. Millainen
olet kotona, oletko täys tohelo tai täys justiina tai Marilyn
Monroe? Kotioloissa olen täysi tohelo ja kyllä minusta
löytyy Justiinaakin ja mieheni varmaan varmaan toivoisi, että
olisi myös Marilyn Monroe.
5. Jos saisit
tehdä elämässä tällä hetkellä
joitain asioita toisin niin mitä muuttaisit tai korjaisit?
Tällä hetkellä haluaisin, että tämä
Wärjäämö olisi jo kokonaan valmis. Sitten haluaisin
oppia näitä "konttori" hommia niin että ne sujuisivat
nopeasti rutiinilla ja minulle jäisi enemmän aikaa
olla
Wärjäämön ihanien, luovien ja mahtavien
opiskelijoiden kanssa.
Haastattelu Sari
Huotarin kanssa tehtiin 8.9.2006