LÄPI VAIKKA KIVEN JA KANNON, AINA KANNATTAA YRITTÄÄ…

PARHAAN YSTÄVÄNI HAASTATTELU

Kuka olet?
- Marianne Myllymäki, avioliitossa, kahden 3-vuotiaan tytön äiti.
 
Missä asut?
- Lempäälässä.

Missä ja koska olet syntynyt?
- Kirkkonummella vuonna 1977.

Kun olit 5-vuotias jouduit pahaan auto-onnettomuuteen jossa isäsi kuoli, mitä vammoja sinulle onnettomuudesta jäi?
- Vasemman puoleinen halvaus ja jonkinlainen kallovamma, joku osa aivoista ei toimi.

Muistatko muuten mitään siitä ajasta ja mistä asti alat muistamaan?
- Pieniä pätkiä lastenlinnasta sairaalasta. Muistan, että olen leikkinyt jossain. Olin sinä aikana neljässä eri sairaalassa hoidossa, joissa minulle tehtiin useita toimenpiteitä.

Muistan että olet puhunut että olit alkuun onnettomuuden jälkeen pyörätuolissa,että sisulla kuntoutit itsesi että pystyt kävelemään vaikkakin hieman huonosti?
- Totta.  Olen opetellut kaiken ihan alusta silloin, puhumiset, syömiset jne. Puhumaan olen oppinut kasettien avulla, lastenlaulut jne. Kuntoon kohotettiin fysioterapialla. Olin myös neuropsykologisessa kuntoutuksessa aivovamman takia. Kävin normaalia koulua. Liikuntakykyäni ylläpidetään edelleen 2 x viikossa fysioterapiassa. Jos jumppaa en saisi, liikuntakykyni huononisi.

Millainen oli peruskouluaikasi?
- Kävin normaalia koulua, koulunkäyntiä tuettiin neuropsykologisella kuntoutuksella.

Miten pärjäsit?
- Kaiken kaikkiaan hyvin. Tosin olin erilainen kuin muut, jonka vuoksi kavereita ei kauheasti ollut.
Keski-arvo oli 8,2 peruskoulun päättötodistuksessa.

Lähdit peruskoulun jälkeen opiskelemaan Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskukseen ja opiskelit Julkishallinnon merkonomiksi. Mitä pidit opiskelustasi siellä? Kuinka kauan siellä opiskelitkaan?
- Se oli hyvä koulu, terveet ja vammautuneet käyvät samaa koulua. Näin etten itse ole ainoa vammautunut ihminen. Opin elämään omien rajoitteitteni kanssa. Sain kavereita ja tutustuin parhaaseen ystävääni, joka minua nyt haastattelee. Lisäksi koulu itsenäisti, opin huolehtimaan omista asioistani. Opiskelu siellä kesti kaiken kaikkiaan kolme vuotta. Se oli antoisaa aikaa, itsetunnon kehityksen, kuin myös henkisen kasvun kannalta.

Päätit vielä jatkaa sen jälkeen opintoja. Mikä olikaan oppilaitos ja tutkinto ja kuinka kauan opiskelusi kestivät?  - Espoon Vantaan Ammattikorkeakoulu, nykyisin Laurea-ammattikorkeakoulu. Tutkinto on Henkilöstöhallinnon tradenomi. Opiskelut kestivät kolme ja puoli vuotta.

Mitä pidit opiskeluistasi siellä, oliko paljon vaikeampaa kuin kauppaoppilaitoksessa?
- Oli vaikeampaa. Koulu oli kurssimuotoinen, vähän lähiopetusta ja paljon etätyötä. Olisin voinut omassakin tahdissa opiskella, mutta halusin saada opinnot päätökseen samassa ajassa kuin muutkin. Se vamma mitä minulla on, vaatii opettajan ohjausta. Toiset ymmärtää lukemansa nopeammin, minulla menee siihen kaksinkertainen aika. Se oli pelastukseni, että vakuutusyhtiö maksoi opinnot. En olisi pystynyt siihen, että olisin ollut esimerkiksi töissä samaan aikaan.

Ennen pitkää tapasit nykyisen miehesi, kohtalokas reissu Lempäälään tuotti monien vaiheikkaiden aikojen jälkeen tuloksen että aloit odottaa peräti kaksosia  ja menitte myös pikavauhtia kihloihin ja naimisiin.  Voitko kertoa tuosta ajasta ja miltä teistä tuntui kun yhden lapsen sijasta odotitkin kahta lasta?   - Se oli ihanaa aikaa.  Mieheni teki kaikki kotihommat, siivoamiset, ruuanlaitot jne. Sain tarpeeksi levätä. Raskausaikana naisen kun pitäisi levätä. Raskausaika meni siis hyvin. Pelkäsin myös hirveästi, että huonon tasapainoni vuoksi kaatuessani lapsille tapahtuisi jotain. Äiti kuljetti minua siihen aikaan paljon miesystävänsä kanssa, joka oli avuksi. Minulla oli myös kontrollit Taysissa vammani takia.

Kun aika koitti, teille syntyi identtiset kaksostytöt, mitä sitten tapahtui, miehesi kun oli leipomossa töissä ja teki enimmäkseen yötöitä ja et olisi pärjännyt yksin kahden vastasyntyneen vauvan kanssa?  - Hyvä puoli oli, että Lempäälän kunta tuli vastaan. Mies jäi omasta työstään mielellään virkavapaalle ja hoitaa tyttöjä 24 h / vrk ja on työsuhteessa henkilökohtaisen avustajan nimikkeellä. Hän on korvaamaton apu.

Miten olette pärjänneet siitä eteenpäin, tytöt ovat nyt kuitenkin jo kolmevuotiaita?
- Mieheni on edelleen kotona, äitini asuu melkein vieressä. Hyvin olemme pärjänneet. Tytöt jo tiedostavat, etten pysty samoihin asioihin kuin esimerkiksi isä. Tytöille pitää vaan sanoa miksen voi tehdä jotain, kyllä he sitten ymmärtävät ja isää pyydetään apuun aina kun tarvitaan.

Mitä muuten teet nyt kotiäitinä olemisen lisäksi, harrastatko jotain?
- Olen Lempäälän vammaisneuvoston toiminnassa aktiivisesti mukana. Olen myös Lempäälän vammaisneuvoston sihteeri. Käyn myös fysikaalisessa jumpassa viikoittain.

Entä tulevaisuus? Mitä tapahtuu vielä tulevaisuudessa, miten tyttöjen hoito? Onko teillä tulevaisuuden suunnitelmia?
- Saan työkyvyttömyyseläkkeen ennakkoa. Hoidan tyttöjä, kunta edelleen jatkaa miehen työsuhdetta henkilökohtaisena avustajanani. Katsotaan nyt, varmaan tytöt pitää laittaa johonkin kerhoon, että he voivat olla samanikäisten lasten seurassa. Kerho voisi olla pari kertaa viikossa, mutta ei joka päivä. Toivon, että kunta järjestää meille apua, niin kauan kuin tarvitsemme.  Kun tytöt menevät aikanaan esikouluun, olemme ajatelleet oman yrityksen perustamista. Olen myös itse ajatellut tulevaisuudessa uutta aluevaltausta kuntapolitiikassa.



Tein tämän haastattelun, koska paras ystäväni Marianne Myllymäki on eniten ihailemiani ihmisiä. Hän on aivan mahdottoman sisukas ihminen, joka on pyörätuolista noussut kävelemään. Kouluttautunut vammoistaan huolimatta kahteen tutkintoon, joista toinen on ammattikorkeakoulututkinto ja nyt hoitaa kotona erittäin vilkkaita 3-vuotiaita kaksostyttöjä. Hänen elämänasenteensa on reipas ja mahdottoman elämänmyönteinen. Nostan siis hänelle hattua ja arvostan häntä todella paljon, moni voisi ottaa hänestä mallia. Myös Mariannen mies ei ole aivan tavallinen mies, ei moni mies jäisi varsinkaan vakituisesta työpaikasta virkavapaalle vaimonsa avustajaksi.  Se on hatun noston arvoinen teko. Moni mies voisi ottaa hänestä mallia. Myöskään kovin moni kunta ei tekisi yhtä hienoa ratkaisua palkata aviomiestä vaimonsa avustajaksi. Kaiken kaikkiaan todella hienosti ovat asian järjestäneet. Ja minusta tuntuu, että haastattelemastani ihmisestä saamme kuulla vielä jatkossakin, jos hän jatkaa uraa kuntapolitiikassa. Sitä jäämme odottamaan…


Tässä linkki Lempäälän vammaisneuvoston sivulle:
Lempäälän vammaisneuvosto

Tässä linkkejä oppilaitoksiin, joissa Marianne on aikoinaan opiskellut:
Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus
Laurea-ammattikorkeakoulu