Tarjan kotisivupiirustustarjan omakuva

Minä olen Tarja 39-vuotias ja asun Tampereella Rantaperkiössä. Minä harrastan pyöräilyä ja käyn kuntosalilla. Minä käyn auttamassaTuomikalliolla maanantaisin ja tiistaisin neljää kehitysvammaista nimeltä Tom, Ritva, Mikko ja Jyrki. Kävelytän heitä kävelytelineellä ja haen heille ruokaa pöytään. Minä käyn semmoista Omapoppoo-kerhoa.
Me tehdään Omapoppoon kanssa matka Kotkaan.
Minun oma sähköpostiosoitteeni on honkanen.tarja@suomi24.fi minä tykkään käydä tätä kurssia. Minä olen töissä Wärjäämössä.

W
ärjäämöstä kerrotaan esitteessä näin:
"Wärjäämössä on parikymmentä ihmisistä, jotka jakautuvat kuvataide, ilmaisutaide ja käsityö ja  taideryhmiin sekä keittiöryhmään. Tampereen Finlaysonin Wärjäämön säilytettyyn osaan rakennettu käsityö- ja taidetila tarjoaa töitä myös käsitöiden ammattilaiselle. Nyt kun olemme saaneet loistavan paikan keskeltä kaupunkia ja voineet miettiä toimintaamme uudestaan, ideana on palkata tuntitöihin käsityöläisiä opettamaan muunmuassa pajutöitä ja korujen tekemistä. Alustavan suunnitelman mukaan käsitöiden tekemisen lisäksi Wärjäämöön tulee tilaa erillaiselle ilmaisutaidolle kuten kahvilasta  ja yleensäkin koko Wärjäämöstä on tarkoitus tehdä näköala  paikka, Finlaysonin Wärjäämön säilytettävän osan sisälle hän ei ole pysyä  nahoissaan purkamiselta säästynyt Wärjäämön eteläpää on osin peräisin niin  kaukaa kun 1840 luvulta.

Toimintakeskuksen sähköpostiosoite on warjaamo1@pirsos.fi

Näistä minä pidän:
Tarja Lunnas, Yölintu, Gloria Estefan
Salatut Elämät, Kotikatu, Kettu, Kahden keikka, Siska.
Minä tykkään käsitöstä,  runoista, lepomisesta, ruuanlaitosta, kuvaamisesta, kutomisesta. 
Olen kutonut poppanaliinoja ja  tuppuja pöytätabelettteja ja huovuttanut patalappuja.
Kerään syksyn kukkakoriin keltakulleroita puna-apiloita paljon  auringonpaistetta
syksy on ruskan aikaa lehdet puista putoaa maahan

Omia kirjoituksia:
Anjalan kartano
Riikan ja Tuulan haastattelu