Nimeni on Timo Seppälä ja
Asun
Tampereen naapurikunnassa
Pirkkalassa.
Käyn työssä
Kehitysvammaisten Tukiliitossa. Työni on
Tukiliiton ja Me Itse Ry:n toimisto työntekijä.
Olen ollut
Tukiliiton töissä noin kymmenen vuotta.
Nyt
kerron tarinan ja tämä on
samalla
äidilleni kunniaosoitus
mitä on saanut yhdestä pojastaan aikaan joka tosiaan syntyi
rääpäleenä. Synnyin
kolmea viikkoa aikaisemmin vuonna 1956.
Äitini sairasti vakavan
Sikotaudin.
Minun oikea puoleni oli halvaantunut syntyessäni.
Olihan minulla
kuulemma
muitakin kehitys häiriöitäkin mutta en kerro nyt
niistä. Kun olen täällä
Tukiliitossa niin käyn työni
puolesta
kertomassa kuka minä olen ja minkälainen elämäni
on ollut. Olen myös sanonut
myös kertonut työtoverillekin että jos äitini ei
olisi kuljettanut minua kun
toutuksessa ja puheopetuksessa niin minun paikkani olisi varmasti ollut
jokin
laitospaikka. Olin äitini ja isäni neljäs lapsi.
Heillä oli kaikki poikia. Sain
vielä yhden veljen 1964. Opin myöhemmin puhumaan ja
kävelemään kuin muut niin
sanotut terveet lapset. Kävin ensimmäisillä vammaisten
leirillä Kangasalan
Saari kylillä. Ensimmäinen leiri oli 1967. Sen järjesti
CP-vammaistenliitto.
Minulla on vielä lehtileikkeet muistona tallessa. Menin kaksi
vuotta myöhemmin
kouluun kuin normaalisti. Meidän luokalla oli muuten 40 oppilasta.
Kyllä siinä
varmasti opettajallakin oli opettamista niin suuren
oppilasmäärän kanssa. Kävin
kaksi vuotta kansakoulua. Silloin ei ollut vielä peruskoulua.
Muistan sellaisen
tapauksen ensim mäiseltä luokaltani. Tämä juttu on
vähän surullinen. Meidän
opettaja sai sairaskohtauksen kesken tunnin ja hän meni
käymään kotona. Hän
asui samassa talossa missä oli myös koulu. Hän tuli
takaisin ja tuupertui
lattialle. Minä lähdin hakemaan apua viereisestä koulu
rakennuksesta
koulunjohtajaa. Johtaja tuli ja hälytti Ambulanssin. Meidät
lähetettiin kotiin
kesken koulupäivän. Seuraavana päivänä saimme
kuulla mitä oli tapahtunut.
Opettajalla oli katkennut verisuoni päästä ja ei
tiedetty selviääkö hän. Meillä
oli loppuvuoden toinen opettaja sijaisena. Kävin vielä
silloin edelleen
puheopetuksessa. Muutamia päiviä myöhemmin menimme
puheopetukseen
keskussairaalaan lähetimme hänelle kukkia ja toivoim me
pikaista paranemista.
Kerroin myös luokalleni mitä olin tehnyt. Kului
paripäivää tuli suru uutinen
koulunjohtajalta. Meidän opettajamme oli kuollut ja lippu
nostettiin puoleen
tankoon. Minun lähettämäni kukat laitettaisiin arkkuun
mukaan. Äitini kertoi
minulle myöhemmin että opettajani oli aina halunnut minut
oppilaaksi. Kahden
vuoden jälkeen minulla vaihtui koulu joka sijaitsi eripaikassa.
Pirkkalaan
perustettiin Erityiskoulu. Koulun nimeksi tuli Suupan Erityis koulu.
Kouluni
sijainti viiden kilometrin päähän kodistani. Meidät
kuljetettiin takseilla
kouluun. Kouluni oli normaalikoulun yhteydessä kirjaton
yhteydessä kun paikkaa
ei ollut muualla. Meitä oppilaita oli koko Suupan Erityiskoulussa
10 kpl. Meitä
oli eri luokilta. Meillä kaikilla oli sama opettaja. Saimme
myös normaalikoulun
opettajilta opetusta.
Opettajat opetti esim. musiikkia ja
puutöitä. Kahden vuoden
jälkeen koulumme sai uudet tilat. Koulu paikaksi tuli minulle
vanha
koulurakennus. Jossa oli käynyt kaksi ensimmäistä koulu
vuotta. Koulurakennus
oli jäänyt tyhjilleen kun Pirkkalaan valmistui toiseen
paikkaan yläaste.
Koulumme muuton yhteydessä saimme oman johtajaopettajankin.
Hän opetti
ensimmäisestä toiseen luokkaan asti. Toinen opettaja
kolmannesta kahdeksaan
luokkaan asti. Minä kävin tässä kouluni loppuun
asti. Meillä oli aluksi aina
eri aikaan ruokailu ja välitunnit kun toisen koulun oppilailla.
Meitä
haukuttiin ja kiusattiin. Kun meillä alettiin olla yhtä
aikaan välitunnilla
niin kiusanteko ja haukkuminen loppui miltei kokonaan. Meillä
vaihtui
opettajakin joka vuosi. Minun mielestä se oli ainakin rasittavaa
kun jokainen
opetti vähän erilailla. Kun olin kahdeksannella eli siihen
aikaan viimeisellä
luokalla niin puhuttiin että yhdeksäs luokka tulisi
vapaaehtoiseksi. Minä
aloitin ainoastaan yhdeksännen luokan. Muut jatkoivat muihin
kouluihin. Minä
kävin myös työharjoittelussa koulun ohella. Kävin
tässä esikoulussa pari tuntia
kahtena päivänä. Minä tykkäsin käydä
siellä työharjoittelussa. Sain myös
stipendin siltä ajoilta. Koulun sai päätökseen
vuonna 1974. Olin muuten
Ylisellä Keskuslaitoksessa jonka nimi on nykyään
Pirkanmaan Sosiaalipalvelujen
kuntayhtymä vuonna 1971 kesällä kolme kuukautta
tutkimuksissa. Koulun jälkeen
anoimme Lehtimäen Erityiskansan opistoon. Kävin
Lehtimäen opiston 1974-1975.
Kävin ensin sopeutumisvalmennus kurssin Kesäkuussa.
Kesäkuussa sattui myös
ikävän puoleinen uutinen. Minun lapsuuden kaveri ja
luokkatoveri hukkui järveen
uintimatkalla. Minulta meni pitkän aikaa ennen kuin uskoin
tapahtuman. Olihan
minulla jo aikaisemmin kuollut luokkatoveri liikenne onnettomuudessa.
Syyskuussa pääsin sitten Lehtimäenopistoon opiskelemaan.
Ensin tuli tieto että
pääsen opiskelemaan ja sitten tuli etten pääse.
Äiti otti selvää miten tämä
asia oli. Opinto jakso kesti yhdeksän kuukautta. Siellä oli
samoja aineita kuin
normaalissa koulussakin. Ainoa ero oli normaaliin koulun käymiseen
että siellä
oli että käytännön jaksot olivat pitempiä kuin
normaalisti. Esimerkkinä
mainittakoon metallityö puolella oli
käytännön tunteja enemmän kuin normaalikoulussa.
Kävin myös Lehtimäellä
lastentarhassa harjoittelemassa missä oli opettajien lapsia
hoidossa. Lehtimäen
jälkeen päätin olla kotona vuoden ja miettiä
mitä tehtäisiin sen jälkeen. Vuosi
meni kotona ollessa ja päätin että jatkan opiskelua.
Seuraava paikka olisi
Hoikan kansanopisto joka sijaitsee Karkussa. Karkku sijaitsee Vammalan
lähellä.
Karkussa on myös kaksi muuta opistoa. Opistoja on esimerkitsi
emäntäkoulu.
Hoikan opistolla olin 1976-1977. Hoikan opisto on nykyään
Keuhkovammaisten
kuntoutuslaitos. Opiskelu oli samantapaista kuin
Lehtimäelläkin. Hoikanopisto
vain erosi Lehtimäen opistosta sen verran että siellä
oli käytännön jaksot sai
itse valita. Jaksoja sai valita vain kaksi. Ensimmäinen kesti
syyskuusta
joulukuuhun ja toinen kesti tammikuusta kesäkuun alkuun.
Ensimmäinen käytännön
jakso oli ensin metalli.
Mutta en tykännyt siellä olla
kun opettaja oli tarkka.
Vaihdoin puupuolelle. Tykkäsin olla enemmän puupuolella.
Tammikuussa aloitin
sitten kotitalous puolella. Hoikan jälkeen pidin taas parin vuoden
tauon.
Parivuotta minulla kävi siihen aikaan nimikkeellä oleva
Avohuollon ohjaaja.
Nykyään nimikkeenä on
Kuntoutusohjaaja. 1979 haluaisin
lähteä kokoilemaan työn tekoa. Tampereella sijaitsi
Kehitysvammaisille
tarkoitettu työpaikka nimeltään
Tampereen suoja työkeskus. Anoimme sinne minua. Siinä
vaiheessa tuli ensin
mutkia matkaan Sinne ei pääsisi töihin muuta kuin
Tamperelaiset. Mutta
onnekseni he muuttivat asiat niin että ulkopaikka kuntalaiset
pääsevät myös
sinne töihin. Olin ensimmäisiä
työntekijöitä Tampereen ulkopuolelta. 1979
pääsin
sitten töihin. Menimme äidin kanssa katsomaan paikkoja. Ensin
aluksi olin
vaihetyö puolella ja tein kuusi tuntia päivässä
töitä. Ensin se oli mukavaa
työtä. Mutta aikaa päälle minua rupesi
kiinnostamaan metalliosasto. Pääsin
sitten lopulta metalliosastolle.
Minulle opetettiin sorvausta ja muita erilaisia
työtehtäviä. Sain siellä
pikkuisen parempaa työosuusrahaa. Vuonna 1987 huhtikuussa kun olin
ollut
suojatyökeskukses sa kahdeksan ja puoli vuotta niin minulle
tarjottiin
Invalidin työkeskukseen Nokialle töitä. Minulla oli vain
parituntia aikaa
miettiä lähdenkö kokeilemaan siipiäni tänne
töihin. Juttelin äidin kanssa ja
muiden ystävien kanssa. He sanoivat että se on sinun asiasi.
Sitten puhuin
työpaikallani niin he tyssäsivät heti ja sanoivat
minulle etten pärjää siellä
kuin pari viikkoa. Meiltä oli ollut yksi työntekijä
siellä ja hän joutui heti
parin viikon päästä pois. Sanoin heille että
kyllä minä pärjään ja sovittiin
että olen ensin kolme kuukautta siellä. Kun
pääsisin sinne töihin niin sanoin
etten tule takaisin. Sanoin leikilläni että vaikka
tämä palaisi niin en tule.
Kolme kuukautta meni nopeasti ja sain eläkkeen päälle
pienen palkan. Pääsin
vakituiseksi työntekijäksi kolmen kuukauden jälkeen.
Kului seitsemän vuotta ja
kuukausi paikka lopetettiin Ylisen keskuslaitoksen toimesta.
Seitsemän vuoden
aikana minulle oli tapahtui mukavia asioita. Vuonna 1992 alussa muutin
vanhempien luota Pirkkalan vammaisten asuntolaan asumaan. Sain 20 neliön huoneen. Ajattelin että nyt
minulla
on oma paikka missä voisin asua. Mutta toisin kävi.
Siellä oli kaikenlaista
hankaluutta jotka ei johtunut minusta vain toisista asukkaista. Huone
missä
minun olisi pitänyt viihtyä osoittautui sopimattomaksi.
Minulla oli esimerkitsi
tietokoneen pöytä ja muitakin tavaroita niin ne veivät
ison tilan. Huoneen wc
vei aika ison tilan myös. Aloimme vanhempien kanssa anoa
kesällä minulle uutta
asuntoa viihtynyt siellä. Saman vuoden kesällä anoimme
vanhempien kanssa
minulle uutta asuntoa. Saimme pari kuukautta anomisen jälkeen
tiedon asunnosta.
Asunto olisi Pirkkalan Vanhustensäätiöltä rivitalo
huoneisto. Kävin yhden
kaverin kanssa katsomassa ulkoa päin. Huo neistossa olisi pieni
keittiö. Tämä
rivitalo oli valmistunut viimeisenä siinä asui vain
seitsemän asuntoa. Siellä
oli myös takapiha jossa oli pieni terassi. Minulle tuli tunne
että tämä olisi
hyvä paikka asua.
En välittänyt vaikka siinä
asuisi vanhuksia. Pääasiahan
olisi että minä vain viihdyn tässä asunnossa.
Lokakuun alussa sitten muutin
tähän tulevaan asuntooni. Nyt minulla olisi oma asunto ja
saisin tehdä mitä
minä itse haluan. Hoidan muuten kaikki asuntooni ja itseeni
koskevat asiat
itse. Minulla ei käy muuta kuin siivooja kaksi kertaa kuussa. Nyt
olen asunut
itsenäisesti vähän yli 13
vuotta ja
olen viihtynyt aika mukavasti. Käyn äidilläni aina kun
kerkiän ja soittelen
hänelle aamuisin. Isäni ei ehtinyt kauan äidin kanssa
kahdestaan kun hän kuoli
seuraavan vuoden tammikuun lopussa sydänkohtaukseen. Vuonna 1994
huhtikuussa
jouduin työttömäksi Nokian Työkeskuksesta. Olisin
päässyt takaisin entiseen
työpaikkaani ja metallipuolelle. Minulla ei ollut haluja
lähtemään takaisin ja
olihan minä sanonut etten palaisi entiseen työpaikkaani
takaisin. Minä olin
sitten vain kodissani ja elelin vain pelkän eläkkeeni varassa
niin kuin muutkin
eläkkeellä olevat. Sain minä kyllä asunto tukea
eläkkeen päälle. Yritin saada
myös töitä. Minulle syntyi ajatus että
voisin näille vanhuksille joille ei käy
kodinhoitajaa käydä kaupassa. Kävin
esittämässä ideani Pirkkalan
Sosiaalitoimistoon että he voisivat maksaa minulle pienen
korvauksen tästä
ideastani. Pirkkalan Sosiaalitoimisto ei suostunut. Menin
käymään
Kehitysvammaisten Tukiliittoon ja etsin Jukka Kaukolaa. Jukka ei ollut
paikalla
mutta tapasin Markku Vellaksen. Kerroin Markulle mitä varten olin
käymässä. Markku kysyi
haluaisitko tänne töihin. Totta
kai haluan mutta en siivoojaksi. Kehitysvammaisten Tukiliitossa alkoi
samoihin
aikoihin Kumppanuusprojekti. Minä pääsin Kumppanuus
projektin työntekijäksi.
Olin ensin työharjoittelussa Tukiliitossa. Virallisesti työ
suhteeni alkoi
Tukiliitossa 01.04.1997 eli aprillipäivänä. Kun
ensimmäisenä päivänä menin
Tukiliittoon niin sanoin porukoille että tulen tänne
töihin ja se ei ole
aprillipila. Tukiliitolla olisi nyt neljä tuetulla palkalla olevaa
työntekijää.
Toiminnanjohtaja Merikoskella tuli ajatus että jos rupeisimme
Oppisopimukselle
ensivuoden alussa. Olisimme ensimmäiset vammaiset jotka
aloittaisivat
oppisopimuksella. Juttelin äidin kanssa asiasta ja veljen vaimon
kanssa.
Minulla ei ollut oikein ensin halua lähteä oppisopimukseen.
Esimerkitsi minulla
jäisi eläke vallan pois. Merikoski ehdotti ensin pientä
palkkaa. Palkka olisi
ollut vähän enemmän mitä minä saisin
eläkettä ja asumistukea. Mutta sanoin
ettei se riitä minulle. Lopulta saimme asiat sovittua ja niin
alkoi meillä
oppisopimus 1998 vuoden alusta. Olisimme 20% koulussa ja loput
opiskelumme
olisi työssä. Kävin oppisopimuksella koulua Tampereen
Talouden ja Tekniikan
oppilaitoksella kaksi vuotta. Opiskelin asiakaspalvelua ja tietokone
tekniikkaa. Suoritin samassa koulussa Tietokone Ajokortin. Meillä
tehtiin vuosi
kerrallaan sopimukset mitä opiskelemme. Viimeisenä vuotena
opiskelin TAKK:ssa.
Siellä oli kanssa tietokoneiden käsittelyä. Opiskelumme
päättyi
31.12.2000. Pääsimme
Tukiliittoon
töihin ensin väliaikaiseksi ja vuotta myöhemmin
vakinaiseksi. Nyt olen ollut
Tukiliitossa ollut kohta kahdeksan vuotta ja olen ollut kiitollinen
hyvästä
työpaikasta ja ystävistä joita olen saanut
näinä vuosina. Toivoisin vain että
minulla riittäisi työvuosia ja pysyisin
terveenä